10 hyvää syytä tulla Savonlinnaan kesälomalle

Julkaistu -

”Saavut Savonlinnaan, tuohon välkkyvien vesien ympäröimään pieneen saarikaupunkiin, jolle luonnonkauneudessaan maassamme tuskin vertaista löytyy – löytyneekö muualtakaan. Ei sitä suotta nimetä ”Savon helmeksi”, eikä sinne suinkaan suotta suuntaa tuhannet turistit matkaansa joka vuosi. Sanotaankin: ”nähdä Napoli ja kuolla, mutta nähdä Savonlinna ja elää entistä tyytyväisempänä”. Näillä sanoilla kuvailtiin ainutlaatuista Savonlinnaa jo 40-luvulla, ja miksipä ei kuvailtaisi edelleen. Syitä Savonlinnan matkalle löytyy useita, tässä niistä kymmenen.

1. Joka puolella välkkyvät veet

m/s Ieva risteilee kaupungin ympäri.

Savonlinna on rakennettu saarille, ja kaupungin pinta-alasta yli kolmannes on vesistöä. Lasketpa katseesi mihin tahansa, näet aina vettä. Ihmiset mainitsevat lähes poikkeuksetta upean sinisenä välkkyvän Saimaan kun heiltä kysyy missä Savonlinnan viehätys piilee. Kun muualla kaupungin kiertoajelut tehdän bussilla, Savonlinnassa kaupungin ympäri kuljetaan laivalla. Juuri vesiltä katsottuna Savonlinna näyttää parhaimmat puolensa eli tätä kiertoajelua ei kannata jättää väliin.

2. Pikkukaupungin kiireetön tunnelma

10 syytä tulla Savonlinnaan kesälomalle

Savonlinna on pieni kaupunki ja Savonlinnassa on pienen kaupungin mukava ja leppoisa tunnelma. Elämänrytmi on ihan toista kuin suurissa kaupungeissa. Täällä on kiva kuljeskella pitkin rantabulevardeja, istua torikahvilla turisemassa tuttujen kanssa, shoppailla laadukkaissa kivijalkakaupoissa tai nautiskella hyvästä musiikista Huvilan Panimoklubilla, Saimaan rannalla tietenkin.

3. Monipuoliset tapahtumat

Savonlinnan kesä on täynnä tapahtumia, joista tunnetuin on tietenkin keskiaikaisessa Olavinlinnassa järjestettävä Savonlinnan Oopperajuhlat. Kesäkauden 2017 avaa uusi nuorisolle suunnattu Savo Block Party 27.5. Ensimmäistä kertaa Savonlinnassa järjestettävä tapahtuma tuo kaupunkiin ennennäkemättömän laadukkaan ja jopa koko Suomen mittakaavassa uniikin esiintyjäkatraan. Kesäkuussa koko perhe viihtyy Metsäkulttuuripäivillä Metsämuseo Lustossa. Heinäkuussa järjestetään Kerimäellä Puruvesi Pop. Elokuussa Olavinlinnassa nähdään tuttuun tapaan Elojubilee-tapahtuma, kirkkaimpana tähtenään Lauri Tähkä. 11. – 12.8. Olavinlinnan lavalla nähdään upea Tsaikovskin Joutsenlampi. Tämän elämyksen meille tarjoaa St. Petersburg Ballet Theatre ja prima ballerina Irina Kolesnikova. Mukana on 60 tanssijaa ja sinfoniaorkesteri.

4. Uusi upea Järvikylpylä Rantasalmella

Kuva: Hotel & Spa Resort Järvisydän

Rantasalmella sijaitsevassa upouudessa Järvikylpylässä koet uudenlaisen suomalaisen järvihyvinvointikokemuksen, sillä kaikki kylpylän elementit ovat luonnonläheisiä; luonnonkiveä, yli 500 vuotta vanhoja uppotukkeja ja Saimaan järvivettä. DaySpassa voit rentoutua hieronnassa tai vaikka kasvo- ja turvehoidoissa.

5. Lupsakat savolaiset ja leppoisa palvelu

Muotitalo Pukin kauppias Jaana Kinnunen palveluksessanne.

Monet kehuvat lupsakkaa savolaista luonteenlaatua, joka takaa myös luonnikkaan asiakaspalvelun. Suurempien kaupunkien asukkaat käyvät mielellään ostoksilla Savonlinnassa juuri yksilöllisen ja mukavan palvelun vuoksi. Savonlinnassa on aina aikaa vaihtaa kuulumiset asiakkaan kanssa ja antaa parhaat vinkit loman onnistumiseksi.

6. Hyvä ruoka

Nämä muikut tarjoilee Linnakrouvi
10 syytä tulla Savonlinnaan

Jokaisesta savonlinnalaisesta ravintolasta saa varsinkin kesäaikaan paistettuja muikkuja, ja miksi ei saisi. Puhtaiden ja laadukkaiden kalavesien äärellähän tässä ollaan. Myös muuta järvikalaa kannattaa maistaa. Erikoissuosituksen annan Spahotel Casinon Saimaa lautasella -annokselle. Savonlinnasta ei myöskään kannata poistua maistamatta lörtsyä ja kalakukkoa. Savonlinnan keskusta on täynnä mahtavia kesäterasseja, joilta saa hyvää paikallista ruokaa.

7. Oopperakaupungin kansainvälinen tunnelma

8. Oopperakaupungin kansainvälinen tunnelma

Oopperajuhlien ansiosta Suomen pääkaupunki siirtyy heinäkuuksi Savonlinnaan. Kaupunki täyttyy kotimaisista ja kansainvälisistä oopperavieraista ja meno on sen mukaista. Oopperajuhlien vierailunäytännöt näkyvät myös katukuvassa. Tänä kesänä juhlilla vierailevat Bolshoi Teatteri ja Teatro Real Madrid.

8. Oravin idyllinen kanavakylä

Savonlinnan keskusta-alueen ulkopuolella on monta vähemmän tunnettua helmeä. Yksi näistä on idyllinen Oravin kanavakylä. Siellä aika pysähtyy ja pääsee nauttimaan todellisesta suomalaisesta lomasta. Oraviin ajaa keskustasta noin puolessa tunnissa. Toinen hyvä vaihtoehto on matkata Oraviin laivalla.

9. Vuoden 2017 retkikohde Punkaharju

Legendaarinen matkailualue Punkaharju valittiin tänä vuonna Vuoden Retkikohteeksi. Pieni alue tarjoaa suuren määrän palveluja upeassa maisemassa. Punkaharjulta löydät hyvät ulkoilumaastot, paljon kulttuurikohteita ja hyvää ruokaa. Jo Topelius kirjoitti aikoinaan ”Punkaharjulle ei kai maailmassa ole vertaistansa. Sen ihanuutta ja kauneutta ei mikään kynä pysty kuvailemaan. Tämä on kaunein näköala, minkä olen eläissäni nähnyt.” Punkaharjulle pääsee muuten kätevästi junalla Savonlinnan keskustasta.

10. Maailman suurin puukirkko Kerimäellä

Kerimäellä sijaitseva maailman suurin puukirkko on peräti 37 metriä korkea, 45 metriä pitkä ja 42 metriä leveä. Valmistuessaan vuonna 1847 kirkko oli arkkitehtonisesti aikaansa edellä ja varsinainen kirvesmiestaidon mestariteos. ”Keltainen jättiläinen” on vielä nykyäänkin todella vaikuttava näky. Kirkkoreissulla kannattaa piipahtaa myös Kerimäen kirkkorannassa, Hytermän luonnonsuojelualueella ja tietenkin nauttia maistuvat kirkkokahvit Kahvila Katriannassa.

Lämpimästi tervetuloa lomalle Savonlinnaan, kesäisen Suomen pääkaupunkiin!

Tutustu kohteisiin:

Savonlinna

Savonlinnan Oopperajuhlat – mihin oopperaan tänä kesänä?

Savonlinnan tuleva oopperakesä tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen kattauksen oopperan helmiä. Luvassa on mm. loistokasta laulua, mahtavia kuorokohtauksia, kiehtovaa draamaa ja järjetöntä rakkautta. On…

Näytä lisää
Savonlinna

AlexSandra – asenne alkaa alusvaatteista

Suomalaiset naiset ostavat kuulema 1,8 rintaliivit vuodessa. Eikö kuulosta aika vähältä, kun kuitenkin sanotaan, että pukeutuminen alkaa aina alusvaatteista? Olen itse kuulunut aikaisemmin…

Näytä lisää
Savonlinna

Linnakrouvi – tyylillä linnan kupeessa

Mitäpä olisi Savonlinnan kesä ilman hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kesäravintoloita. Yksi Savonlinnan kesäravintoloiden ehdoton helmi on Olavinlinnan vieressä sijaitseva viehättävä Linnakrouvi, joka tunnetaan…

Näytä lisää

35 kommenttia artikkeliin “10 hyvää syytä tulla Savonlinnaan kesälomalle”

  • 30.3.2015 klo 07:32 Kimmo Kosonen

    Kyrönniemen uusittu yu kenttä

  • Savonlinna on Norpan ”pääkaupunki”!

  • 1.4.2015 klo 08:58 Riitta Hänninen

    Ihanan vilkas+värikäs kesätori,eri puolilla olevat mielenkiintoiset kesäteatteriesitykset ja lukuisat,pienet taidenäyttelyt+erilaisten taide-esineiden myynti!

  • 4.4.2015 klo 16:02 Anneli Kärkkänen

    Totta kesä on Savonlinnassa mahtavaa,puhumatta kuollesta talvesta.porukka riitää ja nähtävyyksiä hienoineen vesineen ,hinnat kohoa katton ,kun on kesällä otettava talven tappiot pois.ja kyllä palvelua on myös vara parantaa.asiakas ystävällisyytä lisättävä.ja paljon muuta .mut mennän näillä .

  • Melontakohtaan lisäisin kohteeksi pihlajaveden saariston. Se on paljon monipuolisempi maisemaltaan kuin kolovesi. Tästä minulla henkilökohtainen kokemus.

    Totta puhut. Asun itse Pihlajaveden rannalla ja täällä melon suurimman osan kesästä. Ihan huikeita sokkeiloisia maisemia on Pihlajavesi täynnä. Oma suosikkini on Juutinsaaren ympäristä. Mutta niinhän siinä usein käy, että kun asiat on liian lähellä niin niiden hienoutta ei huomaa.

  • Itse pidän yhtenä Savonlinnan vahvuuksista Olavinlinnaa, joka antaa kaupungille luonteen ja alueen merkittävimmän tapahtuman, Oopperajuhlat.

  • Kerimäenkirkko maailman suurin puukirkko ja tiytysti elokuun alussa puruvesipop

  • 27.4.2015 klo 09:04 Ville-Veikko Valjus

    Ohitustie kävellen! Tai pyöräillen. Piipahdus Joeli kirjastossa. Suomen kaunein panoraama. Sen varrelle jäävät Kasinonsaaret, Verkkosaari ja Sammalsaaret. Voihan niitä kultahammasväen luxuspursiakin vilikasta Kasinonsillan kuppeessa.

  • 16.5.2015 klo 17:56 Terttu Koivunoro

    sisälsi kaiken olennaisen Savonlinnasta.

  • 19.5.2015 klo 20:12 Tuomas Nousiainen

    Näiden kaikkien lisäksi erittäin kauniilla paikalla sijaitseva tori, mahtava uusi pyöräilyreitti keskustassa, uimahalli josta pääsee kivasti uimaan saimaaseen ja uidessa voi ihailla olavinlinnaa ja ohikulkevia veneitä!

  • Suomen upein juoksureitti kaupungin ympäri rantareittejä pitkin.

  • 28.5.2015 klo 07:51 Riitta Siikavirta

    Puhutte vain ympäristöstä ja vedestä. Kaupungin keskustassa Olavinkadun pää on haaskattu latokattoisilla kerrostaloilla. Hulikan tonttia ajatellaan tyyliin sopimattomalla rakentamisella, Nälkälinnanmäki olisi upea lisä viihtyä Olavinlinnan puolella,jos se siistittäisiin. Jalkaturistille on kovin vähän koettavaa ja katsottavaa keskustassa.

  • 1.6.2015 klo 10:55 Timo Hakkarainen

    Savonlinnassa voi helposti yhdistää mökkiloman luonnon helmassa ja kansaivälisen tason kulttuuriloman kaupungissa. Olen jo kymmenenä kesänä viettänyt elämyksellisen ja virikkeellisen heinäkuisen viikon entisessä koulukaupungissani vuokramökillä, josta on torille matkaa veneellä pari kilometriä ja autolla kahdeksan. Listalle lisäisin vielä panimoravintolan iltapippalot.

  • 11.6.2015 klo 14:16 Luonnonystävä

    Parasta Savonlinnassa on, ettei täällä ole ensimmäistäkään tuulivoimalaa. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme nauttia luonnosmaisemmista ilman vilkkuvia ja ympäristön tuhoavia tuulivoimalakeskittymiä.

  • 14.6.2015 klo 09:39 Martti Saranen

    Hyvä juttu !
    Laittaisit jotakin mainosta vielä Golfista.

    !

    Kerimäki ja Kerimäen vanha kirkko, Suomen ja maailman suurin puukirkko kannattaa kyllä mainita.

  • 8.7.2015 klo 09:12 Matti Vaskelainen

    Jukka Rintalan Upea näyttely Savonlinnassa kesäisin.

  • 8.7.2015 klo 19:47 tuula inkinen

    Kiva kesäkaupuniki. 7. kerta olin 4.7-5.7 2015 Ooperajuhlilla tunnelma ihan erikoinen Olavinlinnassa joka kerta nauttinut esityksistä. Muikut maukkaita kaikissa muodoissa. lörtsyt hyviä ja tunnelma ihanan rauhallinen- hyvä lomakohde-

  • Pikkukaupunkimaisuus, luonto, järvet ovat parasta. Siihen ei kuulu esim. suunnitteilla oleva tornihotelli. Tämän tyylinen kehitys – tornitalot luonnonkauniille paikalle – pilaavat pikkukaupunkimaisrn tunnelman ja maiseman

  • 23.8.2015 klo 13:09 Anna Liisa Huttunen

    Savonranta kuuluu Savonlinnaan ja on idyllinen kohde mökkeilyyn ja loman viettoon.

  • 31.8.2015 klo 17:22 Marjatta Heikkilä

    Rauhanlinna Lehtiniemessä. Siinä komeutta kerrakseen

  • Perinteiset lörtsykahvit täytyy käydä juomassa torilla joka kesä.

  • 1.5.2016 klo 19:27 Anita Kuusisto

    Savossa parasta on: sukulaiset, muikut, norpat, vesistöt, vanhat pirtit ja kivinavetat, historia, Olavinlinna, ahomansikat, kiviaidat pellonpientareella, Höyrylaivat, kaskaat, riippakoivut, esi-isien maat ja veet, murre, tori, Punkaharju ja Kerimäki.

  • 7.6.2016 klo 10:33 Pirkko Varpula

    Ehdottomasti listaan voisi lisätä vielä toisen idyllisen kylän, nimittäin Punkaharjun Putikon. Entisellä asemalla toimii SaviSeppä, josta voi ostaa saviastioita. Lisäksi kannattaa kiertää Putikonraitti, tietysti jalkaisin. Kylä koosttuu pääosin vanhoista puutaloista, joista kyläläiset ovat pitäneet hyvää huolta. Suosittelen lämpimästi.

  • 12.6.2016 klo 11:32 Riitta Röksä

    Kyllä; Savonlinna ympäristöineen on aivan valtavan ihana kesäkaupunki! Ihmisille; ihan kaikille toivoisin hymyä huuleen ja varsinkin ravintoloihin, kauppoihin jne. kohteliasta, iloista ja ammattitaitoista palvelua. Siitä syntyy parasta Savonlinna- kokonaisuus!

  • 4.7.2016 klo 09:08 kirsi vatanen

    Puruvesi,niin puhdasta vettä vaikka janojuomaksi.Olihan tuossa lautasella kuvattu muikkuannos?Ettei silakkafilettä

    Ihan on kyllä Pihlajaveden muikkua. Ei löydy tästä blogista yhtään silakan kuvaa 🙂

    1.5.2017 klo 17:07 Heimo Laukkanen

    Asenne kohdillaan Pia:-)!

  • 23.4.2017 klo 21:52 Heli Lundénius

    Uusi Järvikylpylä Rantasalmella Järvisydämessä, olisi varmaan myös mainitsemisen arvoinen asia 🙂

    Kiitos Heli, on aivan ehdottomasti. Juuri viikonloppuna käytiin pariinkin eri otteeseen ja on kyllä yksi seudun helmistä 🙂

  • 24.4.2017 klo 16:52 Helena Helenius-Lamminparras

    Kerimäen kirkko ehdoton nähtävyys ja Kerigolf golfia harrastaville haasteellisine ratoineen. Palvelutasossa kaiken kaikkiaan ehkä olisi parantamisen varaa.

  • 1.5.2017 klo 17:11 Heimo Laukkanen

    Onhan Savonlinnassa talavellakin nautintoja; katsojille Sapkon pelit ja tekeville Ruunavuoren laskettelukeskus.
    Ja koko vuoden Hotelli Punkaharjun ihan poikkeukselliset silmän, korvan, suun ja nenän nautinnot just siinä vieressä kun Luston kierrokset on käyty! ps googlaa LUSTO

  • Mie. Tuu siekii.

  • Risteily Savonlinna – Kuopio – Savonlinna on maisemiltaan huippuhieno kokemus varsinkin Savonlinnan päässä, jossa saaria riittää. Kulku kanavien läpi on jännittävää. M/s Puijolla on tunnelmaa, ja laivalta saa hyvää ruokaa ja palvelua. Todella kappale kauneinta Suomea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sulkava

Viisi hyvää syytä tulla Sulkavalle

Sulkava – Saimaan sylissä Sulkava tunnetaan ehkä parhaiten Sulkavan Suursouduista ja ympäröivästä upeasta järvialueesta – Saimaasta. Sulkavalle kannattaa kuitenkin piipahtaa muulloinkin kuin vain kesällä. Pidän itse kovasti…

Näytä lisää

Ihanan rapeat sämpylät

Mikä sinusta tekee sämpylöistä hyvän? Minusta ehdottomasti hyvä koostumus ja ennen kaikkea rapea kuori. Minulla on muutama sämpyläresepti, joita olen käyttänyt jo pitkään….

Näytä lisää
Punkaharju

Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan!

Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan! Punkaharjulla on erinomaiset puitteet tämän hienon urheilulajin harrastamiseen. En tosin aiemmin tiennyt ollenkaan, että Punkaharjulla on keilahalli ja ihan hieno…

Näytä lisää
Lapinlahti

Juusto- ja viinijuhlat on herkullinen konsepti

Lapinlahdella elokuun alussa järjestettävien Juusto- ja viinijuhlien tunnelma on aina ollut rento ja tarjonta monipuolinen. Niin minulle on kerrottu, ja nyt elokuun alussa…

Näytä lisää

Viimeinkin lämmintä vesillä

Tätä on odoteltu ja kyllä tästä nauttiikin. Torstai-iltapäivällä pakkasin tavarat sekä eväät kajakkiin ja tyrkkäsin kajakin vesille. Tavoitteeni oli viettää pari päivää vesillä. Otin varmuuden…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana idyllinen Oravin kanavakylä

Yksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy.  Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla,…

Näytä lisää