Aitoja Saimaan makuja Piikatytössä

Julkaistu -

Käytiin viime viikolla testaamassa Järvisydämen Piikatyttö-ravintolan uuden listan aitoja Saimaan makuja. Järvisydämen ravintolahan tunnetaan siitä, että siellä käytetään reilusti paikallisia raaka-aineita. Ja mitä lähempää, sen parempi.

Saimaan makuja Järvisydän

Itse tykkään herkutella Piikatytössä aina kalalla, sillä tiedän, että kaikki kala tulee omilta vesiltä ja on taatusti tuoretta. Ja Piikatytön keittiössä vaan osataan kalankäsittely. Uudelta listalta erikoismaininnan ansaitsee alkupalana tarjoiltava Kala-Iekon savustama Haukiveden hauki. Tuppaan olemaan vähän kranttu hauen suhteen ja täytyy tunnustaa, että en edes uskonut tämän savukalan olevan haukea, niin mainion täyteläinen maku ja hyvä koostumus siinä on. Pääruuista Jarikan uistelema paistettu kuha on perinteisen hyvää ja sitruunainen hollandaise-kastike kruunaa kokonaisuuden.

Saimaan makuja Järvisydän

Lihapuolelta pöytäseurueen ylivoimaiseksi suosikiksi nousi Koivikkonotkon villisikarillette, jonka seurana tarjotaan rieskaa, marinoituja kasviksia ja piparjuurimajoneesia. Ja täytyy sanoa, että perinteisten makkaraperunoiden sijasta maistuu lähiseudun tiluksilta kasattu makkaravarras, jossa on lammas-, hirvi- ja villisikamakkaraa mainioilla kastikkeille höystettynä.

Saimaan makuja Järvisydän

Piikatyttö Järvisydän

Jäläkimakkeet

Jälkiruuaksi nautiskeltiin Annikin paras juustovalikoima sellerihillokkeen ja ruislastujen kera. Ja seuraksi tietysti ihanaa makeaa valkoviiniä.

Saimaan makuja Järvisydän

Järvisydämen Piikatyttö-ravintola on ehdottomasti päiväretken arvoinen paikka. Tuoreet saimaalaiset raaka-aineet on valmistettu krouvisti, paikallisia raaka-aineita kunnioittaen ja turhia hienostelematta. Ruoka tarjoillaan paikan hengen mukaisesti puu- ja savilautasilta sekä rautapannuilta. Ja meillä kävi niin hyvä tuuri, että meitä palveli laulava tarjoilija. Mikäs sen hienompaa kuin istuskella Saimaan rannalla mukavassa seurassa, syödä hyvää ruokaa ja nautiskella elävästä musiikista. Toimii ainakin minulle 🙂

järvisydän19

Ruokalistan ja ravintolan aukioloajat löydät Järvisydämen nettisivuilta.

Kesävinkki: yhdistä Piikatyttö-visiittiin veneretki Saimaalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Valossa viihtyy kaikki

Parasta Savonlinnan kesässä on lukuisa joukko mukavia kesäterasseja. Viihdyn itse parhaiten Olavinlinnan liepeillä, sillä siellä on ihastuttavan hidas tunnelma, mukava järvimaisema ja mikä…

Näytä lisää
Savonlinna

Ravintola Waahto – hyvää ja kaunista

Istun ravintola Waahdon pöydässä ja tuijottelen ulos Savonlinnan sumuiseen matkustajasatamaan. Ravintolan keittiömestari Petri Kelontekemä istahtaa minua vastapäätä ja toteaa: ”siihen pyritään, että meidän…

Näytä lisää
Savonlinna

Hyvää ja kaunista Wanhalla Kasinolla

Minulla oli ilo päästä viime viikolla tutustumaan Wanhan Kasinon keittiöön ja kesän uuteen upeaan a´la carte -listaan. Olin nimittäin luvannut kuvata kaikki listan…

Näytä lisää
Punkaharju

Hotelli Punkaharju – elämyksiä kaikille aisteille

Minulla oli eilen ilo päästä kurkistamaan miltä hotelli Punkaharjussa näyttää muutama päivä ennen ovien avaamista asiakkaille. Hotellin omistaja ja emäntä Saimi Hoyer järjesti…

Näytä lisää
Savonlinna

Lähiruokaa Casinolla

Tiesittekö, että Casinolla on jo pidemmän aikaa panostettu lähiruokaan? Sitä mukaa kun sopivia pientuottajia löytyy, otetaan valikoimiin uusia raaka-aineita. Uusimpana tuttavuutena Casinon keittiössä…

Näytä lisää
Savonlinna

Loimulohi-illat Ruokkeella

”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…

Näytä lisää