Ensimmäinen blogivuosi takana

Julkaistu -

Tajusin juuri, että Parasta Savonlinnassa -blogin yksivuotissynttärit ovat jääneet kokonaan juhlimatta. Vuosi tuli nimittäin täyteen 20.3. Olen sitä mieltä, että onnistumisia ja hyviä juttuja kannattaa aina juhlistaa, mutta jotenkin tämä jäi Vuosi Saimaalla -kirjan julkkareiden ja Parasta Saimaalla -blogin avaamisen jalkoihin. Mutta juhlitaan sitten ensi vuonna sitäkin iloisemmin.

Vuosi Saimaalla -kirjan julkkarit.
fbVuosi Saimaalla

Ajattelin kuitenkin koota yhteen muutamia ensimmäisen vuoden huippukohtia. Postauksia on kertynyt vuoden aikana yli 200, eli voitte vain kuvitella sitä elämysten ja kokemusten määrää, joista olen saanut nauttia. Nautittavaa tällä seudulla nimittäin riittää. Kaverit aina välillä kyselevätkin, että teetkö lainkaan töitä vai huvitteletko vaan. On suuri ilo huomata, että on pystynyt yhdistämään työn ja nautinnot. Tätä työtä ei nimittäin pystyisi tekemään, jos ei aidosti nauttisi kokemastaan. Vaikka kyseessä on maksullinen palvelu, kuvaa jokainen kirjoitettu sana aitoja kokemuksiani.

Vuoden kohokohdat

Norppasafarilla Linnansaaressa
norppa4_edited-1

Ensimmäisen vuoden ehdoton kohokohta oli viime toukokuussa koettu norppasafari Linnansaaressa. Vaikka asun täällä norppavesien keskellä ja kohtaan muutaman norpan joka kesä, ei sitä voi millään verrata siihen, mitä safarilla kokee. Kun muutaman tunnin aikana näkee kahdeksan eri norppaa kellimässä lepokivillään, niin onhan se vaan ihan huikeata. Käykää ihmessä safarilla, jos siihen suinkin on vaan mahdollisuus.

Johanna Oraksen taidekurssilla
Johanna Oras taidekurssi

Toinen ikimuistoinen ja elämään vaikuttanut kokemus oli Johannan Oraksen taidekurssi. Osallistuin kurssille viime elokuussa ihan ummikkona, eli ilman minkäänlaista maalauskokemusta. Kurssi oli niin innostava kokemus, että päädyin ilmoittautumaan kansalaisopiston maalauskurssille, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ja aion kyllä osallistua Johannan kurssille myös tulevana kesänä.

Saimaa lautasella
saimaalautasella

Vuoteen mahtuu myös monta upeaa ja ikimuistoista ruokakokemusta, mutta yhden niistä haluaisin nostaa yli muiden. Spahotel Casinon keittiömestari Petri Lappalaisen Saimaa lautasella -annos oli aivan huikea kokemus. Upeat raaka-aineet, kaunis asettelu ja ennen kaikkea se, että annoksella oli tarina, sai sydämeni sulamaan. Lisää tällaista, kiitos. Erikoismaininnan ansaitsevat myös Ruokkeen lomakylän rantakalailta ja Linnakrouvin musiikki-illat, joissa yhdistyi hienosti kulttuuri ja hyvä ruoka.

Hulluttelua Loikansaaressa
Kudontaretriitti Loikansaaressa

Parhaat postaukset rakentuvat tarinoista, ihmisistä ja intohimosta. Yksi huikea persoona on Loikansaaren lomamökkien Pirjo Hämäläinen. Useimmiten kuvauskeikat Loikansaaressa alkoivat sillä, että Pirjo totesi: ”tänään taas vähän hullutellaan”. Ja kyllä me tytöt kuulkaa ollaan hulluteltukin. Milloin Pirjo on kutonut papiljotit päässä ja milloin on huiskittu vanhalla potkukelkalla ympäri tienoota. Tällaisista jutuista saa itsekin aivan valtavasti virtaa. Toinen suuri persoona on kauneuskeskus Ruususen omistaja Mervi Verho, jolla on aito halu tuottaa hyvää oloa ympärilleen. Minäkin olen tästä hyvästä oman osani saanut.

Muotitalo Pukin kuvaukset
LasseMuotitalo 075_edited-1

Olen haaveillut jo pitkään siitä, että pääsisin yhdistämään hienoja tuotteita upeaan Saimaan järviluontoon ja Savonlinnan kaupunkikuvaan. Tätä haavetta olen vihdoin päässyt toteuttamaan mielin määrin. Tästä ehkä parhaana esimerkkinä Muotilo Pukin kanssa toteutetut kuvaukset Savonlinnan museolaivoilla ja Aalto Storen kuvaukset hienolla veneellä.

Aalto Storen kuvaukset
AaltoStore

Lopuksi haluan vielä kertoa kuinka iloinen olen siitä ristiinmarkkinoinnista, jota yritykset ovat tehneet Parasta Savonlinnassa -palvelun tiimoilta. Muotitalon vaatteita on kuvattu mm. m/s Ievan risteilyllä ja Wanhalla Casinolla ja Aalto Storen tuotteita Oravissa. Oopperapostauksissa kerrotaan seudun muistakin yrityksistä. Tämän ristiinmarkkinoinnin toivon jatkuvan ja kehittyvän edelleen.

Seudun kaunein kahvila Punkaharjulla.
Inkeritalo Kruunupuisto kokous

Tässä muutamia kohokohtia ensimmäiseltä vuodelta. Jokainen palvelussa mukana oleva yritys on sykähdyttänyt ja ilahduttanut minua ja kiitän lämpimästi teitä jokaista siitä, että haluatte olla mukana tässä yhteistyössä. Tehdään tästä vuodesta vieläkin parempi ja ilahdutetaan lukijoita mielenkiintoisilla tarinoilla Savonlinnasta. Te olette todellakin Parasta Savonlinnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Uusi koti Saimaa-näköalalla

Saarille rakennettu Savonlinna on luonnosta, vedestä ja rauhasta pitävän ihmisen paratiisi. Sininen Saimaa välkehtii lähes joka paikassa. Palveluja on tarjolla riittävästi ja elämänmeno…

Näytä lisää
Juva

Tryffelien lumoissa Juvan Tryffelikeskuksessa

Mikä ihana tuoksu kokoushuoneen pöydällä esillä olevasta tryffelistä lähteekään. Tuoksu on aivan omanlaisensa, hyvin aromaattinen, makeahko mutta selvästi sienimäinen. Olen pienen ryhmän kanssa…

Näytä lisää
Savonlinna

Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa

Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…

Näytä lisää
Savonlinna

Taiteilijaelämää Suomen kansallismaisemassa

Taidekartano Johanna Oras on kertakaikkisen viehättävä paikka. Henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa ja legendaarisen harjumaiseman syleilyssä sijaitseva Taidekartano kutsuu vierailijat aidosti mukaan taiteen kiehtovaan maailmaan. Maalausten…

Näytä lisää
Savonlinna

Nuorisomuotia Muotitalo Pukista

Ostan itse käytännössä lähes kaikki vaatteet Muotitalo Pukista, mutta en ole koskaan ajatellut, että siellä on myös upea valikoima nuorisomuotia. Niinpä käytiin tänään…

Näytä lisää
Savonlinna

Saimaa lautasella

Minulla oli ilo päästä maistelemaan jo ennakkoon muutamia herkkupaloja Spahotel Casinon ensi kesän ruokalistalta. Casinon keittiömestari Petri Lappalaisen osaamisen tuntien osasin kyllä odottaa…

Näytä lisää