Keho kiittää huollosta ja hemmottelusta

Julkaistu -

Tein vuoden vaihteessa uudenvuoden lupauksen, jonka mukaan pidän itsestäni yhä parempaa huolta. Käytännössä tämä on tarkoittanut liikunnan lisäämistä ja ruokavalion perusteellista muuttamista. Aika hyvin olen onnistunutkin, sillä reilussa puolessa vuodessa olen tipputtanut 12 kiloa painoa, saanut ruokavalion varsin hyvään kuntoon ja ennen kaikkea voin entistä paremmin. Puolen vuoden aikana olen oppinut myös sen, että keho tarvitsee aidosti huoltoa ja hemmottelua. Treeni kulkee paremmin ja ennen kaikkea kokonaisvaltainen hyvä olo tuntuu päästä varpaisiin.

Olen käynyt läpi personal trainerini kanssa erilaisia itse tehtäviä kehonhuoltojuttuja, mutta olen joutunut toteamaan, että olen vähän liian laiska niitä tekemään. Niinpä olen suosiolla päätynyt siihen, että käyn säännöllisesti hieronnassa Kauneuskeskus Ruususessa. Palauttava hieronta tulee todella tarpeeseen tiukkojen treenien päälle. Ainakin itselläni paikat jumiutuu ikävästi, ellen huolla kehoani säännöllisesti. Ja toki hieronnassa kannattaa käydä vaikka ei treenaisikaan.

Hovihierojani Mervi kertoo, että jokainen hieronta-asiakas käsitellään yksilöllisesti. Minä kaipaan juuri palauttavaa hierontaa, ja siksi hieronnossa käytetään erilaisia otteita; passiivista venytystä, täristystä, puristelua, ravistelua, lihaksen muokkausta, kivunlievitystä ja jumien poistoa. Lihasten rentoutusta kaipaaville on sitten omat otteensa. Tänä keväänä ollaan otettu hieronnassa käyttöön imukupit.  Tällä vanhalla menetelmällä on hoidettu muun muassa lihas- ja nivelkipuja, iskiasta, lihasten jännitystiloja sekä muita vaivoja. Sanotaan, että 15 minuutin imukuppihieronta vastaa tunnin perinteistä hierontaa. Kannattaa kokeilla.

Hemmottelevaa kuumakivihierontaa

Eilen Mervi kutsui minut kokeilemaan kuumakivihierontaa. Olen aina ajatellut, että hieronnan pitää olla kunnon perinteistä hierontaa, ja hemmotteluun sopivat hempeät hieronnat eivät ole minun juttuni. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan! Yli tunnin kestävä kuumilla kivillä tehtävä lempeä hieronta on suorastaan taivaallista. Lämpimät sileät kivet tuntuvat iholla todella hyvältä ja hieronnan aikana voi helposti vajota syvään rentoutumisen tilaan, jopa uneen. Hieroja käy kivillä läpi koko vartalon, vatsan aluetta lukuunottamatta. Hieronta voidaan tehdä joko aromaattisilla öljyillä tai tuoksuttomasti.

kuumakivihieronta ruusunen

Kuumakivihieronta on supertehokas rentouttaja. Päätin heti testin jälkeen, että kuumakivihieronta tulee olemaan osa omaa huolto- ja hemmotteluohjelmaani. Ja pakko oli heti käydä googlaamassa, onko kuumakivihieronta vain ihanaa hemmottelua vai onko siitä jotain hyötyäkin. Löysin viisi hyvää syytä, miksi kuumakivihieronta on niin hyvä juttu.

kuumakivihieronta ruusunen

Viisi hyvää syytä valita kuumakivihieronta

1. Kuumakivihieronta on tehokas lihasten rentouttaja.

2. Kuumakivihieronta antaa paremman unen.

3. Kuumakivihieronta tehostaa aineenvaihduntaa.

4. Kuumakivihieronta parantaa verenkiertoa.

5. Kuumakivihieronta lieventää stressiä.

kuumakivihieronta ruusunen

Jo yhden kerran perusteella voin kyllä helposti allekirjoittaa tuon listan. Stressi häipyy taatusti taivaan tuuliin kun kuumat kivet ja ihanat aromaattiset öljyt hellivät vartaloa. Aineenvaihdunta toimi koko päivän aivan erityisen tehokkaasti. Ja mikä parasta, ihanan rento olo kesti koko päivän. Tätä on vaan saatava lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Vuosia nuoremmaksi Ruususessa

Kuulin jo viime syksynä, että Kauneskeskus Ruusunen aikoo toteuttaa Vuosia nuoremmaksi -ohjelman muutaman asiakkaan kanssa. Minusta idea oli hyvä, mutta täytyy tunnustaa että…

Näytä lisää
Savonlinna

Mahtavaa suppailla keskellä Savonlinnaa

Mahtavaa on lähteä suppailemaan keskellä Savonlinnaa. Omaa SUP-lautaa ei tarvita, sillä Saimaan Vuokravenho vuokraa Spa Hotel Casinon rannan vuokrauspisteestä SUP-laudan ja  kaikki tarvittavat…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana naisten ilta Ruususessa

Olipas mukava naisten ilta Ruususessa. Keskustassa liikkujat ovat varmaan huomanneet, että Kauneuskeskus Ruususen alakertaan on avattu uusi viehättävä Skin & Nail Bar. Me…

Näytä lisää
Savonlinna

Väriä, muotoa ja persoonallista tyyliä Juvan Optiikasta

Väriä, muotoja ja persoonallista tyyliä uusiin silmälaseihin – tätä kaikkea löytyy Juvan Optiikasta. Juvan Optiikan Savonlinnan, Juvan ja Rantasalmen myymälöissä on nyt runsaasti kevään…

Näytä lisää
Savonlinna

Terve ja kaunis iho ihanilla luomutuotteilla

Ekologisuus ja ekoajattelu on hiipinyt pikkuhiljaa myös kauneudenhoidon puolelle. Ihmisille on nykyäään jo tarjolla paljon erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ihon- ja hiustenhoitoon. Savonlinnan ensimmäinen ekokosmetologi,…

Näytä lisää
Savonlinna

EasyFit – helposti kuntoon

Helposti kuntoon. Saattaa kuulostaa vähän liioittelulta, mutta tässä tapauksessa ei. Oma matkani hyvään kuntoon onnistui nimittäin yllättävänkin helposti. Paljon helpommin kuin olisin voinut…

Näytä lisää