Kruunuklinikka tarjoaa avaimet parempaan elämään

Julkaistu

Punkaharjulla, upeassa kansallismaisemassa sijaitsevaan Kruunupuistoon on avattu uusi Kruunuklinikka. Klinikan tarkoituksena on tarjota ihmisille tukea laadukkaamman elämän rakentamisessa erilaisten hyvinvointi- ja terveyspalvelujen muodossa. Kruunupuistolla on vahva osaaminen ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemisessa, ja nyt tätä vuosikymmenten aikana kertynyttä osaamista on tarjolla kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman hyvinvointinsa kehittämisestä ammattilaisten avulla.

Käytännössä tämä tarkoittaa mm. fysioterapiaa, erilaisia kuntotestauksia, jalkahoitoja, ryhmäliikuntaa, ravinto-ohjausta ja paljon paljon muuta. Laaja palveluvalikoiman myötä jokaisen tarpeeseen löytyy juuri itselle sopiva liikkumisen ja tekemisen muoto. Palvelut on tarkoitettu sekä paikallisille ihmisille että matkailijoille. Kannattaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä ja varata aika ammattilaiselle, jolta saa parhaat vinkit siitä, mikä sopii juuri sinulle. Palveluihin voi tutustua jo ennakkoon Kruunupuiston nettisivuilla.

Kohti laadukkaampaa elämää

Tein itse vuoden vaihteessa päätöksen, että nyt on viimeinkin aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä miettimään omia elintapojaan. Vuosien saatossa ylipainoa oli kertynyt jokunen kilo, verenpaine oli hieman koholla ja liiallinen päätetyöskentely aiheutti päänsärkyjä ja selkäkipuja. Väkisinkin alkoi miettiä, että jos en nyt tee jotain, tuo iän karttuminen taatusti lisää ongelmia ja elämän laatu laskee.

Minun tapauksessani uusi elämä tarkoitti liikunnan lisäämistä ja ruokavalion muuttamista. Itseni tuntien ainoa vaihtoehto oli rakentaa muutos niin, että siitä tulee kestävä osa elämää, ei mikään yksittäinen kuuri. Jätin ruokavaliosta pois sokerin, vaalean leivän, perunan ja pastan. Käytän paljon kasviksia, juureksia, hedelmiä, kalaa ja kanaa. Herkuttelusta ei ole kuitenkaa tarkoitus luopua, vaan nautiskella elämästä hieman kevyemmin.

Tällä hetkellä verenpaine on hyvä

Lisäksi aloin käydä punttisalilla kaksi kertaa viikossa ja viikonloput on entiseen tapaan pyhitetty kävelylle, luistelulle tai lumikenkäilylle. Nyt puolentoista kuukauden jälkeen paino on laskenut kuusi kiloa, verenpaine on normaalilukemissa, treenaaminen tuntuu tosi hyvältä, selkä- ja pääkivut ovat hävinneet kokonaan ja energiaa on kuin pienessä kylässä.

Kruunuklinikan työfysioterapeutti Maarit Tervonen

Tällä taustalla päädyin Kruunuklinikalle työfysioterapeutti Maarit Tervosen juttusille pohtimaan voiko tätä kehitystä vielä tehostaa jotenkin. Kun tekee elämäntapamuutosta ihan itsekseen, tulee väkisinkin mietittyä osaako huomioda kaikki tarvittavat asiat. Päätimme Maaritin kanssa, että lähdetään liikkeelle ihan perusteista eli tehdään alkuun Firstbeat-hyvinvointianalysi, jonka avulla mitataan stressin määrää, palautumisen tehokkuutta ja energiankulutusta. Lisäksi testillä selvitetään liikunnan vaikuttavuutta, työn kuormitusta sekä elämäntapoihin liittyviä riskejä mm. diabeteksen kehittymiselle. Aidon tiedon päälle kun on helpompi suunnitella oikeanlaisia toimenpiteitä.

Mitä Firstbeat-analyysi kertoi minusta?

Hyvinvointianalyysin avulla selviää, mikä nostaa stressitasoa, mikä auttaa palautumaan ja tuleeko liikuttua riittävästi. Tältä pohjalta kasvaa ymmärrys siitä, kuinka päivittäisillä valinnoilla voi vaikuttaa omaan terveyteen ja voimavaroihin. Tavoitteena on löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan sekä kuormituksen ja levon välillä. Olennaista ei ole täydellinen stressin puuttuminen, vaan riittävä palautuminen ja sopivan elämänrytmin löytäminen. Kuten hyvin tiedetään, on riittävä lepo ja hyvä palautuminen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä asia.

Minä sain oman Firstbeat-mittarini viime viikolla. Mittari oli kropassa kiinnitettynä kolme vuorokautta, ja samalla pidettiin päiväkirjaa omista tekemisistä. Päiväkirjaan merkittiin työ- ja uniajat, ruokailut, liikunta ja muita mahdollisesti stressitasoon vaikuttavia asioita.

Tänään oli sitten vuorossa analyysin tulosten läpikäynti Maaritin johdolla. Mittaus pitäisi tehdä niin, että kolmen päivän mittausjaksoon sisältyy kaksi työpäivää ja yksi vapaapäivä, jotta saadaan mahdollisimman realistinen kuva arjen kuormituksesta ja siitä palautumisesta. Minä innostuin mittaamisesta niin paljon, että aloitin mittaamisen epähuomiossa tiistaina, ja näin ollen mittausjaksooni ei sisältynyt yhtään vapaapäivää. Mutta olipa ilo huomata, että en näköjään tarvitse vapaapäiviä palautumiseen, vaan osaan rytmittää päiväni niin, että palautumista tapahtuu myös arkisen aherruksen keskellä.

Kruunuklinikka

Mittaukset näyttivät, että nukun riittävästi ja laadukkaasti, mikä on palautumisen kannalta erittäin hyvä asia. Mutta palautumisjaksoja oli myös työpäivien aikana, jopa kesken palavereja. Näin voi näköjään käydä kun nauttii työstään riittävästi 🙂 Myös yhden mittauspäivän aikana tehty päivälenkki teki mittauksenkin mukaan hyvää stressitasolle.

Kruunuklinikka

Mitään erityisen negatiivista testi ei paljastanut. Osasin kyllä odottaa hyviä tuloksia, sillä tiedän ja tunnen että elämäni on hyvässä tasapainossa, mutta näin positiiviset tulokset olivat kyllä pienoinen yllätys. Kehittämiskohteiksi voisi nostaa askelten määrän nostamisen, sillä kävelyä tulee päivän aikana ihan liian vähän, siitäkin huolimatta että harrastan liikuntaa 4 -5 kertaa viikossa. Mutta näköjään sitä voisi harrastaa vieläkin enemmän ja keskeyttää paremmin istumajaksoja, joita tulee kyllä liikaa.

Seuraavaksi on vuorossa ergometritestaus, jonka perusteella saan suositukset liikunnan määrästä ja laadusta, jotta pääseen asettamiini tavoitteisiin. Nyt kun liikunnan määrä ja teho on noussut, huomaan että tarvitsen luultavasti tukea myös ravintoasioissa. Muutosmatka on lähtenyt käyntiin hyvin, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Lämmin suositus

Firstbeat-analyysi on aivan loistava tapa aloittaa elämäntapamuutos. Siitä saa hyvää tietoa asioista, joita kannattaa kehittää. Lähtökohtaisesti hyvän elämän avaimet löytyvät akselilta hyvä uni, hyvä ruoka ja juoma, riittävä liikunta ja mukava työ. Yhdistelmä voi tuntua joskus haasteelliselta ja muutoksen tekemiseen tarvitsee aidosti apua. Sitä on helposti saatavilla Kruunuklinikalta. Sinun tarvitsee vain ottaa ensimmäinen askel. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi.

86 % Firstbeat-analyysin tekijöistä on sitä mieltä, että hyvinvointimittaus auttoi heitä aidosti muuttamaan elintapojaan. 98 % kertoi saaneensa arvokasta tietoa palautumisesta ja 79 % sai arvokasta tietoa liikunnan vaikutuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 hyvää syytä tulla talvilomalle Savonlinnaan

Julkaistu

Savonlinna tunnetaan mahtavana kesäkaupunkina, mutta uskallan kyllä väittää että tänne kannattaa suunnata askeleensa myös talvilomalla. Talvinen Saimaan järviluonto on huumaavan kaunis ja tekemistä…

Näytä lisää

Mukava työpäivä Järvisydämessä

Julkaistu

Olipas kiva työpäivä eilen. Olin Hotel & Spa Resort Järvisydämessä kouluttamassa punkaharjulaisia matkailuyrittäjiä sähköisen markkinoinnin saloihin. Järvisydämessä on aina ollut hyvät kokoustilat, mutta…

Näytä lisää

Ravintola Waahto – hyvää ja kaunista

Julkaistu

Istun ravintola Waahdon pöydässä ja tuijottelen ulos Savonlinnan sumuiseen matkustajasatamaan. Ravintolan keittiömestari Petri Kelontekemä istahtaa minua vastapäätä ja toteaa: ”siihen pyritään, että meidän…

Näytä lisää

Pikkujoulut Savonlinnassa

Julkaistu

On taas se aika vuodesta, että pitäisi päättää pikkujoulupaikka. Missä järjestää, mitä ohjelmaa, mitä syödään. Helpoimmallahan pääsee jos porukkaa ei tarvitse kuljettaa mihinkään,…

Näytä lisää

Unelmakoti Saimaan rannalla

Julkaistu

Tämä on ollut joskus minun unelmakotini, mutta elämä ja unelmat muuttuvat, ja nyt tämä ihastuttuva satavuotias, Savonlinnan keskustassa, Saimaan rannalla sijaitseva talo on…

Näytä lisää

Käsitöitä Kartanon putiikista

Julkaistu

Loikansaaren Lomamökkien vastaanottorakennuksessa on ihastuttuva pieni käsityömyymälä, Kartanon Putiikki. Putiikista löytyy maaseutuhenkisiä käsityötuotteita ja mökkeilyyn liittyviä hemmottelutuotteita. Käsinkudottujen tekstiilien rouheat pinnat ja upeat…

Näytä lisää