Ripaus romantiikkaa Ruususessa

Julkaistu -

Ripaus romantiikkaa voi tehdä ihmiselle ihmeitä. Pienikin ele ilahduttaa, mutta joskus on kiva yllättää toinen vähän isomminkin. Vaikka suhde voisi miten hyvin, kannattaa sitä kuitenkin hoitaa ja pitää huolta siitä, että yhteistä aikaa ja toiseen keskittymistä on riittävästi. Yhteinen aika voi toki tarkoittaa vaikka kävelylenkkiä kaupungilla, mutta toisinaan voisi tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, vaikkapa jotain aivan yltiöromanttisista.

Kauneuskeskus ruusunen

Kauneuskeskus Ruususessa on kehitetty palveluja juuri tähän tarpeeseen. Vai miltä kuulostaisi yhteinen hierontahetki, tuokio infrapunasaunassa ja päälle ihana hemmotteluhetki ruusukylvyssä?

ruusunen21

 

Yhteisen hetken voi aloittaa vaikkapa kokovartalohieronnalla tai täydellisellä kasvohoidolla. Hoidot tehdään vierekkäisillä hoitopöydillä, joten hoitoaika on aidosti yhteistä aikaa . Rentouttavan hoidon jälkeen siirrytään ruusun terälehdillä koristeltuun kylpyyn.

Kauneuskeskus ruusunen

Toinen kiva vaihtoehto on paketti, johon kuuluu infrapunasauna ja kokovartalohieronta. Saunaa ja ruusukylpyä voi toki yhdistää myös muihin hoitoihin.

Kauneuskeskus Ruusunen ripaus romantiikkaa ruususista

Kaikkiin paketteihin sisältyy raikas juoma ja yrttiteetarjoilu hoitojen päätteeksi.

Kauneuskeskus Ruusunen ripaus romantiikkaa ruususessa

Lahjakortteja hemmottelupaketteihin voi ostaa Ruususen verkkokaupasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Lappeenranta

Lappeenrannan Kylpylä – wanhan ajan charmia nykyajan mukavuuksilla

Lappeenrannan kaupunginlahden rannalla sijaitsevan Lappeenrannan Kylpylän tarinan alku sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, jolloin Suomeen nousi kylpylöitä kiihtyvällä tahdilla. Terveysveden juomisen uskottiin auttavan useimpiin yleisiin…

Näytä lisää

Taipaleenniemi – astetta parempi B&B Saimaan rannalla

”Eipä tarvitse kovin kauas lähteä, kun tuntuu jo, että on ulkomaan matkalla.” Näin totesi mieheni tänä aamuna, kun istuimme aamupalalla Taipaleenniemen viihtyisässä aamiashuoneessa…

Näytä lisää
Savonlinna

Talvilomalle virkistävään kansallismaisemaan

Kuulen hämmästyttävän usein väitteen, että Savonlinna on ihana kesäkaupunki, mutta eihän siellä ole talvella mitään tekemistä. Itse täällä Saimaan sydämessä asuvana on todettava,…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihanan rentouttava intialainen päähieronta

”Laita silmät kiinni ja hengitä oikein syvään nenän kautta.” Teen työtä käskettyä ja tunnen heti kuinka alan rentoutua. Olen Spa Hotel Casinon hoitolan…

Näytä lisää
Savonlinna

Terve ja kaunis iho ihanilla luomutuotteilla

Ekologisuus ja ekoajattelu on hiipinyt pikkuhiljaa myös kauneudenhoidon puolelle. Ihmisille on nykyäään jo tarjolla paljon erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ihon- ja hiustenhoitoon. Savonlinnan ensimmäinen ekokosmetologi,…

Näytä lisää
Savonlinna

Todellinen muutos

Pyyhällän sisään kauneuskeskus Ruususeen. Olen hieman myöhässä, sillä pihaan kurvasi paloauto valot välkkyen, ja oli pakko jäädä katselemaan onko talo tulessa. Taisi olla…

Näytä lisää