Työpaikka Saimaan saaristossa

Julkaistu -

Saimaan saaristo on mitä mainioin paikka työntekoon. Yhteydet pelaavat hyvin, eikä lähietäisyydellä ole liiemmälti häiriötekijöitä, jos nyt liian kauniita maisemia ei oteta lukuun. Perustin vuonna 2013 Markkinointitoimisto Parasta Saimaalla-nimisen yrityksen, ja olen siitä lähtien hoidellut asiakkaiden markkinointitoimeksiantoja Saimaan rannalta, Savonlinnan Kesamonsaaresta käsin.

Kesällä toimisto siirtyy pihalle.
Pia Behm eRusWay Oy

Nyt useamman vuoden yrittäjyyselämän jälkeen on ihana todeta, että päätös yrittäjäksi ryhtymisestä on ollut yksi elämäni parhaita. Yrittäjyyden myötä olen päässyt mukaan tosi mielenkiintoisiin projekteihin ja päässyt tekemään yhteistyötä hienojen yritysten kanssa. On mukava huomata, että useat projektit tukevat toinen toistaan ja olen voinut oman toiminnan kautta myös edistää yritysten välistä yhteistyötä ja ennen kaikkea omalta osaltani tukea Savonlinnan näkyvyyttä.

Loikansaaren Lomamökkien ja Aalto Storen yhteiskuvaukset Parasta Savonlinnassa -palvelua varten.
LoikansaariAalto

Olen rakentanut kotitalon nurkkaan pienen työpisteen tietokonetta ja paria mappia varten. Kesäajaksi työpiste siirtyy pihalle. Yritykseni tarjoaa yrityksille apua sähköisessä markkinoinnissa eli teen lähes kaiken työni verkossa. Aamut alkavat tehokkaasti kun voin siirtyä heti aamukahvin jälkeen koneen ääreen. Asiakkaita tapaan tietysti säännöllisesti, mutta pääsääntöisesti heidän tiloissaan.

Pidän siitä, että työ ei ole aikaan tai paikkaan sidottu, ja välillä olen pitänyt toimistoa myös Pietarissa ja Amsterdamissa. On minulla pieni toimisto Savonlinnan keskustassakin, mutta sieltä minut löytää vain muutaman kerran viikossa.

Työpiste kotona.
Työpiste kotona.

Savonlinna sydämessä

Oma kotikaupunki Savonlinna on minulle erityisen rakas. Olen asunut nuoruuteni muualla, mutta lopulta veri veti tänne takaisin. Olen työskennellyt yli kymmenen vuotta matkailun parissa ja sitä kautta tehnyt paljon Savonlinnan markkinointia. Toki teen tätä markkinointityötä myös nykyisten asiakkaideni kanssa, mutta olen halunnut kantaa korteni kekoon Savonlinnan markkinoinnissa noin muutenkin.

Parasta Savonlinnassa -blogi on yksi eRusWay Oy:n omista projekteista.
Parasta Savonlinnassa -blogi on yksi eRusWay Oy:n omista projekteista.

Perustin Parasta Savonlinnassa -blogin alkuvuodesta ja jo nyt blogissa on ollut kävijöitä yli 70 000. Tämä suomeksi ja venäjäksi ilmestyvä blogi on osa liiketoimintaani. Yleistä Savonlinna-markkinointia teen Facebookissa olevan Savonlinna Sydämessä – sydän Savonlinnassa -sivun kautta. On ihan mahtava huomata se rakkauden määrä, joka Savonlinnaan kohdistuu. Kunpa vain me paikalliset asukkaatkin muistaisimme että saamme elää varsin ainutlaatuisessa paikassa.

Tule sinäkin Savonlinnaan töihin

Suosittelen lämpimästi Saimaan rannalla asumista ja työskentelyä. Suurten kaupunkien hulinaan ja kiireeseen pääsee aina halutessaan. Nykyiset tietotekniset mahdollisuudet, Saimaan kaunis järviluonto ja asiantuntijayrittäjyys ovat yhdistelmä, joka sopii loistavasti minulle ja luo onnellisen elämän edellytykset. Uskon, että myös asiakkaani ja yhteistyökumppanini hyötyvät sitä fiiliksestä, joka tästä yhdistelmästä syntyy. Tätä vaihtoehtoa voin suosiella myös muille.

– Pia Behm –

2 kommenttia artikkeliin “Työpaikka Saimaan saaristossa”

  • 8.9.2015 klo 20:16 Heimo Laukkanen

    Kiitos postista Pia!
    Paljon lykkyä yrittäjänä urallesi, toivon työn ilon lisäksi myös profittia eli voittoa tilinpäätökseen minkä oikeaksi nimeksi soisin sanottavan yrittäjän palkka!! t. Heimo

    Kiitos Heimo, kyllä tässä jo kahden vuoden ajan on tullut itsensä (ja yhden osa-aikaisen työntekijänkin) ihan mukavasti yritystoiminnalla elätettyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

”Täällä elämän tärkeät asiat ovat enemmän läsnä”

Sanna Kauppinen muutti pari vuotta sitten Vantaalta Savonlinnaan miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Kauppisten perhe viihtyi mainiosti silloisessa asuinpaikassaan, mutta alitajunnassa painoi ajatus…

Näytä lisää

Punajuurisipsit

Ihanan salmiakkiset punajuurisipsit oman maan punajuurista. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin oman kasvimaan punajuuret ovat vielä varsin kitukasvuisia, mutta kävin hakemassa äitini…

Näytä lisää
Savonlinna

Upeana pikkujouluihin

Olipas hauska työpäivä eilen. Kuvattiin nimittäin Muotitalo Pukin pikkujouluvaatteita Wanhalla Casinolla ja vähän uudellakin. Malleiksi sain tällä kertaa Muotitalon upean vakiokasvon Emmin lisäksi…

Näytä lisää

Veistelyä ja vesille

Kävin reilu viikko sitten kaatamassa metsästä mahdollisimman suoran haavan. Ajatuksenani oli veistää itselleni rantautumiseen keppi, sillä ei tuo nykyinen mela tule kestämään kalliorannoilla rymyämistä….

Näytä lisää

Lammasta ja tatteja paistinkivellä

Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…

Näytä lisää
Sulkava

51. Sulkavan Suursoudut heinäkuussa – tässä muutama treenivinkki

Tapaan sulkavalaisen nuoren metsätalousopiskelijan aurinkoisena toukokuun lauantaina Alanteen Helmen terassilla. Juomme kupit kahvia ja juttelemme souduista. Sulkavan Suursoudut järjestetään tänä vuonna 5. – 8.7.2018….

Näytä lisää