Retkiluistelu – ihan parasta Savonlinnassa

Julkaistu -

Nyt eletään Saimaan talvikauden parasta aikaa. Järvet ovat saaneet jääpeitteen, mutta lunta ei ole nimeksikään. Tuntuu että kaikkien huulilla on vain yksi sana – retkiluistelu. Sosiaalinen media täyttyy upeista kuvista luonnonjäiltä ja ihmiset hehkuttavat luistelutunnelmia. Niin myös minä, sillä eihän tästä parempaa tapaa viettää talvipäivää Saimaalla olekaan.

1.1.2016. Oma ranta.
Retkiluistelu

Kun asustaa saaressa, ei tarvitse muuta kuin laittaa luistimet jalkaan ja lähteä kurvailemaan pitkin kiiltävää jäätä omasta rannasta. Jäät ovat kuitenkin paikoin heikkoja, joten toivon, että jokainen luistelija muistaa ensimmäisten päivien luisteluhuumassa myös turvallisuuden. Mekin valitsimme luistelupaikaksi tuossa vieressä sijaitsevan Väkevälänlahden ja kävimme sen läpi tuuran kanssa ennen kuin aloitimme luistelun.

2.1.2016 Väkevälänlahti.
Retkiluistelu
3.1.2016 oma ranta.
Retkiluistelu

Vauhdin huumaa Saimaalla

Retkiluistelu Saimaan jäillä on vaan kertakaikkisen huumaavaa puuhaa. Se tunne kun saa viilettää pitkin jäitä juuri sellaista kyytiä kuin oma kunto ja into antaa periksi, on kertakaikkisen mahtava. Tuntuu että vain taivas on rajana kun luistimet kuljettavat naista eteenpäin. Ja mikä parasta, jokainen luistelupäivä on ihan erilainen. Eilen nautittiin peilikirkkaasta jäästä ja sen heijastuksista upeassa auringonpaisteessa, tänään lumi oli jo peittänyt jään ja huikea auringonlasku loi maagisen tunnelman Saimaalle.

Retkiluistelu

Viime keväänä nautiskeltiin Saimaan soittamasta sinfoniasta kun luisteltiin Oravista Haukivettä pitkin syväväylälle ja keväiset jäät pitivät omaa konserttiaan. Aivan käsittämättömän hieno kokemus. Retkiluistelu on vaan sellainen juttu, että siitä ei saa tarpeekseen.

Syväväylällä keväällä 2015
Retkiluistelu

Savonlinnassa on useampiakin hienoja paikkoja, joissa voi harrastaa retkiluistelua, mutta erityisesti suosittelen Punkaharjun 15 km reittiä upeassa kansallismaisemassa sekä Oravin ja Rantasalmella sijaitsevan Järvisydämen reittejä, jotka yhdistyvät jossain vaiheessa kautta kun jäätä on riittävästi koko reitillä. Nämä reitit pidetään koko luistelukauden hyvässä kunnossa, ja näin retkiluistelu on turvallista ja mukavaa. Myöhemmin talvella jää muuttuu helposti muhkuraiseksi, ja on todella tärkeätä että sitä höylätään kunnon laitteilla. Vain tasaisella ja hyväkuntoisella reitillä luistelu on oikeasti nautittavaa.

Luistelu11

Oravista ja Järvisydämestä voi myös vuokrata välineet jos sellaisia ei itsellä vielä ole ja saa halutessaan myös oppaan mukaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan retkiluistelua, tämä on harrastus johon jää helposti koukkuun. Vaan eipä se huono koukku ole lainkaan. Kunto kasvaa ja sielu lepää.

Luistelupäivän päätteeksi maistuu sauna ja avantouinti.
Retkiluistelu

Siispä tervetuloa viettämään talvilomaa Savonlinnan seudulle ja nauttimaan talvisen Saimaan huikeista maisemista ja vauhdin huumasta. Paljon muutakin talvista mukavaa on seudulla tarjottavana, lukaise talvimatkailuvinkit tästä.

Tutustu Savonlinnan muuhun talvimatkailutarjontaan Visit Savonlinna -sivuilla.

Yksi kommentti artikkeliin “Retkiluistelu – ihan parasta Savonlinnassa”

  • Hei

    En suosittele liikumaan luonnon jäillä ilman tarvittavia turvallisuusvarusteita, saati rohkaisemaan muita liikkumaan. Lisäksi jäillä ei pitäisi liikkua yksin. Kunnostetuilla reitellä sitten eri juttu,

    Turvavarusteet ovat: heittoköysi, vedenpitävästi pakatut vaihtovaatteet, jääsauva jään paksuuden mittaamiseen, kelluttava reppu ja naskalit.

    Tämän lisäksi pitää tuntea vesistö ja sen virtaukset.

    Lisätietoja: https://www.skrinnari.fi/skridskonet/artikel/?artikelID=16156

    Voisiko jutussa korostaa että kunnostettujen reittin ulkopuolelle meneminen vaatii asiaan perehtymistä ja muitakin turvavarusteita kuin naskalit?

    Jokainen hukkunut retkiluistelija on surullinen uutinen ja lisäksi pilaa vastuullisesti liikkuvien maineen.
    http://www.hs.fi/mielipide/art-2000004998993.html

    Juha
    Retkiluistelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Pääsiäinen Savonlinnassa – rauhoittumista ja mukavaa tekemistä koko perheelle

Jos pääsiäissuunnitelmat ovat vielä auki, niin tässäpä muutama oivallinen lomavinkki juhlapyhiksi. Savonlinnan seutu tarjoaa aktiivilomailijalle paljon mukavaa tekemistä myös pääsiäisen aikaan. Retkiluistelureitit ovat…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana joulu Savonlinnassa

Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…

Näytä lisää
Savonlinna

SaPKon matsissa

Vähän erilainen perjantai-ilta. Normaali syksyinen perjantai-iltani koostuu rantasaunasta, takkatulesta, hyvästä ruuasta ja lasillisesta punaviiniä. Enkä ihan pienillä myönnytyksillä ole valmis tätä kokonaisuutta vaihtamaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Talvilomalle virkistävään kansallismaisemaan

Kuulen hämmästyttävän usein väitteen, että Savonlinna on ihana kesäkaupunki, mutta eihän siellä ole talvella mitään tekemistä. Itse täällä Saimaan sydämessä asuvana on todettava,…

Näytä lisää
Punkaharju

Talviloma Punkaharjulla

Punkaharjusta on kehittynyt jotenkin ihan huomaamatta täysverinen talvimatkailupaikka. Viimeistään siinä vaiheessa kun Iltasanomat listasi Suomen parhaat hiihtokohteet, ja Punkaharju oli näiden joukossa, piti…

Näytä lisää
Savonlinna

Yhteistyöllä menestystä

Savonlinnan ylpeydellä SaPKolla on takanaan huikea alkukausi. Peli kulkee mainiosti ja joukkue komeilee sarjataulukon kärjessä. Kysyttäessä syitä hyvään menestykseen, on vastaus selvä. Kyse…

Näytä lisää